Sunnuntai koitti kauniina, yllättäen aurinkokin pilkotti taivaalla tervehtien, rippilapsen tärkeää päivää kunnioittaen.Kirkossa oli hyvä tunnelma, samoin juhlassa sen jälkeen. Veimme kauniin valkokultaisen kaulalla pidettävän sydämen, jonka keskellä oli kukkia - M. piti siitä kovasti. Tilaisuus oli pienimuotoinen, vain lähisukulaiset, onneksi kukaan ei alkanut pohtia ja puhua isänsä asioita ainakaan kuuluvasti, joten riparilapsi sai arvoisensa juhlan iloisena.

Isästään - A:lla on tulehdusarvot nyt mukavasti laskeneet. Edelleen tila äärimmäisen vakava, mutta ymmärtääkseni kuitenkin vakaa. Kyllä sitä on rukoiltukin - joka ilta poikani kanssa iltarukouksen yhteydessä sanon Taivaan Isälle toiveen A:n paranemisesta - samoin monet monet muut samoilla toiveille. Ihmettelin riparijuhlassa, miten äärimmäisen voimakkaita persoonia ovat talon naiset, riparilainen ja äitinsä - mitenhän minulla vastaavassa tilanteessa onnistuisi olemaan "normaali" ....